1 Piet. 1:1-12
Elämän vaikeudet saattavat kapeuttaa meidän näkökykyämme. Näemme vain vaikeudet emmekä mitään muuta. Joku saattaa kysellä, onko kristityn elämällä ja kärsimyksellä mitään tekemistä keskenään. Joku toinen saattaa puolestaan kysellä, onko kristityn elämä mitään muuta kuin kärsimystä.
Pietari oli joutunut elämänsä aikana käymään läpi monenlaiset vaikeudet ja kärsimykset. Hän tiesi, että kirjeen vastaanottajat elivät myös ahdingoissa ja vainoissa. Pietari auttaa heitä katsomaan pidemmälle, ei vaikeuksien ohi, vaan niiden yli. Kyynelten läpi voi loistaa ilo.
Avainjae 1:6
”Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa” (vanhassa käännöksessä ”kiusauksissa”)
Raamattu ei lupaa kristityille helppoa elämää. Vanha luontomme vastustaa koettelemuksia. Jumala voi kuitenkin sallia elämäämme myös epämiellyttäviä asioita. Jumala voi myös koetella meitä. Kärsimysten ja koettelemusten kautta Jumala voi myös muovata meitä haluamaansa suuntaan. Oletko valmis prosessiin?
Monenlaiset koettelemukset ja kiusaukset kestävät jonkin aikaa, mutta kun verrataan ikuisuuteen, ne ovat lyhytaikaisia. Jumala on meidän kanssamme ja hän on antanut meille elävän toivon Jeesuksen ylösnousemuksen tähden. Meillä on perintö taivaassa.
Meitä ei kehoteta tässä iloitsemaan kärsimyksistä. Mutta kärsimyksien keskellä Jumala voi antaa meille kyvyn nähdä niiden yli. Jumala voi auttaa meitä kääntämään katseen muuttumattomaan iloon.
Mikä on minun rukoukseni kärsimyksien keskellä?
Elämän vaikeudet saattavat kapeuttaa meidän näkökykyämme. Näemme vain vaikeudet emmekä mitään muuta. Joku saattaa kysellä, onko kristityn elämällä ja kärsimyksellä mitään tekemistä keskenään. Joku toinen saattaa puolestaan kysellä, onko kristityn elämä mitään muuta kuin kärsimystä.
Pietari oli joutunut elämänsä aikana käymään läpi monenlaiset vaikeudet ja kärsimykset. Hän tiesi, että kirjeen vastaanottajat elivät myös ahdingoissa ja vainoissa. Pietari auttaa heitä katsomaan pidemmälle, ei vaikeuksien ohi, vaan niiden yli. Kyynelten läpi voi loistaa ilo.
Avainjae 1:6
”Siksi te riemuitsette, vaikka nyt jouduttekin jonkin aikaa kärsimään monenlaisissa koettelemuksissa” (vanhassa käännöksessä ”kiusauksissa”)
Raamattu ei lupaa kristityille helppoa elämää. Vanha luontomme vastustaa koettelemuksia. Jumala voi kuitenkin sallia elämäämme myös epämiellyttäviä asioita. Jumala voi myös koetella meitä. Kärsimysten ja koettelemusten kautta Jumala voi myös muovata meitä haluamaansa suuntaan. Oletko valmis prosessiin?
Monenlaiset koettelemukset ja kiusaukset kestävät jonkin aikaa, mutta kun verrataan ikuisuuteen, ne ovat lyhytaikaisia. Jumala on meidän kanssamme ja hän on antanut meille elävän toivon Jeesuksen ylösnousemuksen tähden. Meillä on perintö taivaassa.
Meitä ei kehoteta tässä iloitsemaan kärsimyksistä. Mutta kärsimyksien keskellä Jumala voi antaa meille kyvyn nähdä niiden yli. Jumala voi auttaa meitä kääntämään katseen muuttumattomaan iloon.
Mikä on minun rukoukseni kärsimyksien keskellä?
3 Comments:
Tuleeko ne kärsimykset mistä ? Onko ne meidän halujamme ja toiveita, jotka jäävät sitten toteuttumatta. Yleensä ihmiset pitävät kärsimyksenä, Esim. (työpäikan menetys, saavuttamaton asema, avioerot) asioita jotka tapahtuvat "minän" ulkoiselle olemukselle. Tai siihen mitä näkyy ulospäin toisille ihmisille.
Niin usein meitä pelottaa menettää kasvomme ja jos toimeentulo vaarantuu tai saavutettu elintaso uhkaa pienentyä, niin koemme usein olevamme kärsimyksissä. VOI MEITÄ !
Jeesuksen kultainen ohje on, että tyytyisimme siihen mitä meillä on. Ihanaa, jos ei tarvitsisi juosta kilpaa elintason kanssa. Ei meitä kielletä omistamasta mammonaa, vaan että tyytyisimme siihen mitä meillä on - käsittääkseeni, kun ihminen on tullut uskoon - sen jälkeen kilpajuoksun elintason kannsa voisi lopettaa. Helpommin sanottu kun tehty... Kyllä herra voi tottakai lisätä omaamme, kunhan sydämmemme ei ole siinä kiinni.
Mielestäni oikeanlasita kärsimystä meissä on, kun Jeesus muuttaa minäämme ja alamme nähdä hänen silmillään. Esim. Herramme ei kulkenut vähäosaisten ohitse.
Esim. kun huomaat kadulla makaavan kerjäläisen (ellet ole nähnyt, mene shoppaamaan ytimeen) ja jos et voi kävellä ohitse auttamatta häntä.. niin silloin on todella jotain kallisasrvoista tapahtunut sisimmässäsi..
Ja kun alamme nähdä Jeesuksen silmin asioita ja autamme (tai saamme auttaa) läheisiä, niin silloin ylitse pääsemätön rauha ja Jumalan rakkaus täyttää sydämemme ja huomaamme kaiken muun olevan roskaa, paitsi Jumalan tuntemisen.. näin ollen toteutuu sana, että (olikohan se näin) autuas on rauhantekijä.
Ajatus tässä, että, kun teemme oikein, saamme tuntea siitä "kiksejä" Jumalan avulla. Ja olemme iloisia siitä, että olimme Jumalalle kuuliaisia, tämän saa aikaan vain Pyhä Henki, joka meissä on. Sillä Jumalan valtakunta on: rakkautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä. Miksi emme siis kokisi iloa, kun teemme oikein "Jumalan mittapuulla" !!
Tässä ei tietenkään pidä mennä lain alle, että minun on tänään autettava jotakuta, vaan jos Herra näkee hyväksi ja voisi vaikka käyttää minua (varmasti käyttää)ja saisin olla hänelle suloiseksi tuksuksi ympärillä oleville ihmisille..
Oho, poikkesin aiheesta aika lailla, mutta tiivistetään. Kärsimyksiä varmaan kaikilla on, mutta kun sisimpämme muuttuu Kristuksen kaltaiseksi niin "maailma" alkaa menettää merkitystään Kristuksen tuntemisen rinnalla. Ja ehkä niitä huoliakin omasta itsestämme sen jälkeen vähemmän on...
By
Anonyymi, at 8:17 ip.
"...mutta kun sisimpämme muuttuu Kristuksen kaltaiseksi niin "maailma" alkaa menettää merkitystään Kristuksen tuntemisen rinnalla. "
Näinhän se on, mutta olisi tärkeää puhua tai kirjoittaa myös siitä, että prosessi ei tapahdu 'kaapissa' odotellessa, vaan menemällä kärsimyksen läpi. Tällä tarkoitan ihan arjessa elämistä kärsimyksistä huolimatta. Palvellen siinä ja sillä ymmärryksellä minkä on Jumalalta saanut. Jos alkaa liikaa tuijottaa sydämensä oikeaan asenteeseen, niinkuin joskus kuulen ihmisille käyneen, voi 'halvaantua', eristäytyä yms. Tämä johtaa väistämättä yksinäisyyteen, ei Jumalan tuntemiseen.
Kokemuksesta voin kertoa, että tehdessäni niitä tekoja, joita olen ymmärtänyt Jumalan minulle antaneen tehtäväksi, sydämeni ei suinkaan ole ollut valmis vaan se on Isän työn kohteena.
Se oli ja on edelleen läpi kyynelten menemistä Jumalan tahdossa, mutta ei suinkaan pään tasolla, eikä odottamalla, että kaikki olisi kohdallaan, vaan tehden niitä tekoja, joista Isä on puhunut.
Kun oikein 'riepoo' huudan Jumalaa avuksi ja ennenkuin huomaankaan (itsestäni riippumatta tai teoistani) sydämeni on jälleen mukana.
"Tuleeko ne kärsimykset mistä ?"
Liian paljon näen ja kuulen, kristikunnan 'jämähtäneen' omiin 'liemiinsä'. Odottamaan puolisoa,työtä, rahaa, menestystä, jotta voisi astua Jumalan tarkoittamiin 'tehtäviin'.
Jeesus lähetti opetuslapset julistamaan, parantamaan sairaita, opettamaan, viemään evankeliumia eteenpäin. Hän antoi itsekullekin siihen tarvittavat'eväät'. Hän ei kehottanut heitä ensin rakentamaan uraa, taloja tai hankkimaan puolison kaveriksi, kärsimään sisäiset ähkynsä ja sitten lähtemään... Hän lähetti vajavaisia ihmisiä 'ähkyineen'. Kukin heistä kasvoi matkalla tehtävänsä mittaiseksi, Jumalan armon ja 'muokkauksen' alla. Heillä oli fyysistä kärsimystä ja sielullistakin, mutta ainakin Raamatun mukaan alkoivat ylistää Jumalaa kärsimystensä keskellä.
He näkivät Jumalan suuruuden kärsimystenkin keskellä, vaikka eivät tienneet tarkalleen Jumalan päämääristä kärsimyksen hetkellä.
By
Anonyymi, at 9:25 ap.
Olen monasti miettinyt, että mitä nämä 'vainot' ovat meidän ajassamme, vai onko niin että niitä ei olekaan enää sellaisessa konkreettisessa muodossa kuin noissa UT:n kirjeissä.
Jos kärsimyksen tunteita tai kokemuksia ajattelee niin ehkä ne mulla on olleet pahimmat omien mörköjen tai tunteiden kanssa, kakkossijalla tulee se varsin piinava kokemus mikä tulee 'vainosta' toisten kristittyjen taholta, ja kolmantena ja vähiten piinallisena se 'vaino' mikä tulee maailmasta.
Kaksi viimeistä vainon muotoa ilmenee usein vähän samalla tavalla: vaikenemisena, pilkallisena tai ivallisena asenteena, vähäksymisenä, ajatuksena, että usko (tai Jumalan mulle antama juttu) on tunnevaltaista, pakoa todellisuudesta.
Tämä 'vainon' logiikka on aika mielenkiintoista. Mua on puhutellut kautta vuosien Jes. 58, jossa sanotaan, että kun vapautat syyttömät kahleista jne,.. niin hetkessä haavasi kasvavat umpeen.
Juuri näin se menee. Kun lähtee liikkeelle sen kanssa mihin Jumala kutsuu, siitä myös seuraa näitä kolmen tason vainoja. Ne kulkee rinnakkain - samanaikaisesti: Omat prosessit, kristillisen yhteisön ja maailman. Jännällä tavalla huomaan, että kaksi ekaa antaa voiman kohdata maailma. Ja maailma antaa voimaa kohdata kristikunta. Yksi iso opetus mulle on ollut viime vuosina todella kokea ja tajuta se, että silloin kun on ottamassa askelia todella Jlan tarkoittamissa jutuissa nämä kolmen tason viholliset hyökkää erityisen voimakkaasti ympärille. Silloin auttaa kun sen tiedostaa. Toivo tietää jo kokemuksesta että Jla on nyt tekemässä jotain uutta.
Siinä matkalla voi vain todeta niin kuin Pietari tässä:
' hän on antanut meille evävän toivon herättämällä Jeesuksen Kristuksen kuolleista'.. 'Kultakin koeellaan tulessa, ja onhan meidän uskomme paljon arvokkaampaa kuin katoava kulta. Koettelemuksissa uskomme todetaan aidoksi, ja siitä koituu Jeesuksen Kristuksen ilmestyessä ylistystä, kirkkautta ja kunniaa.'
Tässä se on se TOIVON voima. En ollutkaan koskaan ajatellut Pietaria Toivon apostolina.
By
Anonyymi, at 3:07 ip.
Lähetä kommentti
<< Home