Kalakaveria etsimässä

Meidän isossa kerrostalossa asui 70-luvulla yksi ainut ulkomaalaistaustainen henkilö, "kiltti-täti". Hän oli kotoisin muistaakseni Tanskasta ja edusti siis siihen aikaan pikkutytölle jotain eksoottista. "Kiltti-täti" sai kutsumanimensä, kun hän antoi meille lapsille maistiaisia Fazerin parhaat -pussista. Jos näimme hänen vievän roskia roskalaatikkoon, koko pihan lapsilauma juoksi aina avaamaan roskalaatikon kannen hänelle. Tai jos hän tuli kaupasta ostoskassien kanssa, niin ryntäsimme porukalla avaamaan hänelle porraskäytävän oven. Palkkioksi saimme jokainen karamellin. "Kiltti-täti" oli meidän suosikkimme. Muut asukkaat saivat ihan itse avata ovensa - me emme heidän takiaan vaivautuneet keskeyttämään leikkejämme.

Ajat ovat muuttuneet ja maahanmuuttajien lukumäärä on kasvanut aivan huimasti pääkaupunkiseudulla.

"Kiltti-täti" voitti aikanaan kaikki pihan lapset puolelleen. Mutta moni maahanmuuttaja jää nykyisin vaille suomalaisia ystäviä. Sopeutuminen vieraaseen kulttuuriin ja kieleen on tosi vaikeaa, jos ei ole paikallisia ystäviä, jotka ottaisivat mukaan aivan arkisiin juttuihin.

Löytyisikö suomalaista miestä tai miesporukkaa kalakaveriksi tai kaveriksi jonkun muun yhteisen tekemisen merkeissä Lähi-Idästä kotoisin olevalle ja täällä avioituneelle miehelle?

Minulta saa yhteystiedot.